Olipa kerran tyttö, joka aikaisin aamukasteen aikaan hiippaili yöpaidassaan paljain varpain kotipihan kasvimaalle kastepisaroita ihailemaan, kukkia nuuhkimaan ja herneitä suuhunsa napsimaan.
Tyttö seikkaili usein kotipihan takaisessa metsässä ja suoalueella puissa kiipeillen ja lautantapaisella oksanpätkän kera suon poikki meloen. Istui välillä kotitalon katolla naapuripihan koiran touhuja ihmetellen.
Tyttö keräili kukkia kotipihalta, metsästä, suolta ja teki niistä kimppuja, joita myi ulkokuistille perustamastaan pikkuruisesta kukkakaupasta isoisälleen ja vanhimmalle tädilleen. Lapsuudenkodin asuinkumppaneilleen oman perheen ohella.
Tyttö kuljeskeli pikkareissaan Satumaaksi kutsutun mummolan kasvimaan ja pikkuruisen peltotilkun laidalla ruiskaunokkeja keräillen ja lauleskellen: "Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa, ei estä kukaan kun matkaa teen."
Samanlaisia seikkailuja ja leikkejä oman mielikuvitusmaailmansa turvin, kuin äitinsä Marketta lapsuudessaan.